Minä kirjoitan tämän kaiken omasta näkökulmastani. Entisenä lestadiolaisena koitan korjailla tällä muitten vääristyneitä tietoja. Niille ketkä ovat yhteisöön kuuluneet tai kuuluvat, kaikilla on omat mielipiteet ja kokemukset niin kuin jokaisessa asiassa tässä maailmassa.

     Aloitetaan tällä pinnalla olleella asialla eli hyväksikäytöllä ja muulla yhdyntään liittyvällä asialla.        Luin muutama vuosi sitten olleen uutisen hyväksikäytö(i)stä yhteisön sisällä. Asia sai aikaan kovia keskusteluita ja pahan mielen minulle. Hyväksikäyttöjä lapsia kohtaan tapahtuu ja se on todella vakava ja inhottava asia. Sen tekijällä on päässä vikaa sillä kukaan tervejärkinen ei voi edes ajatella tekevänsä jotain sellaista. Mutta miksi ihmeessä asiasta syyllistetään lestadiolaisuutta. Liike ei ole käskenyt miehen tehdä niin kuin hän teki, kukaan ei olisi sallinut sitä. Sairaita ihmisiä on kaikkialla, siihen ei liity uskonto tai kulttuuri tai mikään kun on siitä kyse.
     Tästä päästään asiaan mikä on itseasiassa minulle ollut yksi tärkeimmistä ja hienoimmista asioista liikkeessä. Se on turvallisuus ja luotettavuus. Tulee niin hyvä mieli kun sitä miettii.      Alotetaan vaikka ihan perheen sisäisistä asioista. Sellainen asia mitä lapsena ei välttämättä tajua, mutta kun myöhemmin kuulee liikkeen ulkopuolisilta ihmisiltä heidän kodistaan. Suomalaisten iso ongelma, alkoholi. Lestadiolaisessa perheessä sitä ei ikinä ole ollut. Minun tai muittenkaan ei ole tarvinnut pelätä sitä, että milloin isä tulee kännissä kotiin ja mitä hän mahtaa tehdä. Minun ei ole tarvinnut ikinä pelätä ja sen takia en aluksi edes ymmärtänyt kun nykyinen poikaystäväni kertoi miten kauhea hänen lapsuutensa on ollut. Isä ja ja isäpuolet saman ongelman kanssa ovat hajottaneet perheen. Mutta sitä pelkoa ei ollut eikä ole minun vanhempieni kanssa eikä muidenkaan lestadiolaisten. Lasten on turvallista kasvaa liikkeen sisällä.          Sitten toinen turvallisuuteen liittyvä asia on juuri tähän hyväksikäyttöön liittyvä. Niin ihana kun menee esimerkiksi lestadiolaisen kyytiin, oli se sitten puolituttu tai tuttu niin ikinä ei tarvitse pelätä. Ei tarvitse pelätä seksuaalista lähentelyä ei kännistä kuskia eikä yhtään mitään mistä olisi itselle vahinkoa. Voi niin turvallisin mielin olla, oli kuski sitten nuori tai vanha. Sama kyläilemään mennessä tai yhteisiä matkoja tehdessä. Toisen koti on kuin oma, kun muita uskovaisia on ympärillä ja kotia hoidetaan hyvin. Keneen vaan voi luottaa kertoa murheensa. Voi kertoa sen mieltä painaneen asiansa ja saada anteeksi. Sen jälkeen on hyvä olo ja omatunto on puhdas. Ei myöskään tarvitse pelätä, että asia leviää kun niin ei käy. Seuroissa saarnattiin puhtaasta omasta tunnosta ja siitä kuinka se paatuu jos ei sovita tekojaan. Aluksi en sit ymmärtänyt, mutta kokemuksen kautta huomasin kuinka helpottava on puhdistaa itsensä. 

   Usko on ollut niin erilaista eri ikävaiheissa. Aivan pienenä se oli perus juttu mitä ei pahemmin mietitty tai epäilty yhtään mitää. Se oli helppoa. Kouluiässä asiasta tuli vaikemapi kun kavereille oli noloa myöntää ja kiusaamista oli paljon. Sillon tuli lähdettyä tyhmiin juttuihin mukaan ja niistä ei todellakaan seurannut mitään hyvää. Silloin tajus kuinka turvallista olisi kun ei lähde maailman menoihin mukaan. Mutta samaan aikaan kaikki oli niin kiinnostavaa ja tuntui, että usko on vain hirveä este kaikelle. Sitten kun kävin rippikoulun ja juttelin ihmisten kanssa asioista, tuntui kun olisin tullut uudestaan uskoon. Kaikki tuntuikin helpolta ja kysymyksiin löytyi vastaukset, ajatukset selkenivät. Ja sitten tulikin ikä kun siirryttiin uusiin kouluihin ja vanhat uskovaiset kaverit lähtivät muualle. Siinä vaiheessa voimat loppuivat.     Minulla ei missään ole ollut niin hyvä olla kuin liikkeen sisällä varsinkin suviseuroissa, siellä uskovaisten keskellä missä ei tarvitse pelätä tai hävetä. Ei tarvitse odottaa, että kohta joku tulee kiusaamaan, tai joku tekee jotain pahaa. Siellä on hyvä olla. Haluaisin, että jokaisella lapsella olisi yhtäläiset mahdollisuudet kasvaa niin turvallisessa ja ystävällisessä ympäristössä.       Niin sen myös näkee siinä millaisia lapsista tulee yhteisön kasvattamana. Meidän perheessä ja jokaisessa kaveriperheessä lapsista on tullut fiksuja, hyvin koulussa ja elämässä pärjääviä nuoria. Musiikki on lähes jokaisella hyvin hallussa ja siinä onkin yhteinen tärkeä harrastus monelle. Lapset osaavat nuorena jo hoitaa asioitaan hienosti verrattuna moniin muihin. Kotityöt, perhe, koulu ja työt hoituvat hyvin ja siitä ei ole ikinä kenellekkään ollut haittaa.
    
  
Sitten tämä vanha naurettava asia kuin synnytyskone. Jotain niin naurettavaa, eikö vain? Ei ketään pakoteta hankkimaan 20 lasta, ei ketään katota pahalla, vaikka lapsia olisi vain kaksi tai ei yhtään. Minulla on esimerkiksi serkkuja joidenka perheissä toisessa on 14 lasta ja toisessa neljä. Asia on vain niin, että lapset ovat lahja ja niitä tarvitaan jotta joku jatkaisi meidän elämää ja ettei me ihmiset kuolla sukupuuttoon. Voin myös sanoa lasten olevan ja itseni olevan onnellisempi kasvaessani sisarusten keskellä.  Moni haluaa lapsia paljon ja tykkää niistä. Minä olen sitä mieltä myös, vaikka en enään olekaan osa yhteisöä. Siinä ei ole mitään pakkoa. Ja minä sanoisin, että missään muualla ei ole niin vähän sinisilmäisiä tai ennakkoluuloisia ihmisiä. Toisia koitetaan tukea ja rakastaa parhaan mukaan. Ja jokaisella on oma uskonmatkansa. Kukaan ei tule arvostelemaan sitä oletko hyvä vai huono uskovainen sillä kun uskoo niin kaikki muu järjestyy.

    Teille muille ihmisille, te olette niitä jotka keksii niitä sääntöjä, te olette niitä jotka rikotte perustuslakia ja harrastatte rasismia. Te olette niitä jotka vie monen nuoren pois siitä turvallisesta kodista sillä he eivät kestä ulkopuolisten kiusaamista ja arvostelua. Miettikää, minulla ei ole ikinä ollut niin hyvä olla kun oli uskomassa, minä en sieltä lähteny sen takia ettäkö siellä olisi ollut hirveää. Lähdin sen takia, että en jaksanut, en jaksanut taistella kiusauksia vastaan ja olla rohkea muiden edessä. Toki minut otettaisiin vielä takaisin ja minut tälläisenäkin hyväksytään. Minua rakastetaan edelleen yhtä paljon, mutta minusta itsestä on tullut heikko ja ymmärrän niitä ihmisiä jotka ovat katkeroituneet. Ilo on katsella kauniita ja onnellisia ihmisiä seuroissa. Me olemme jokainen Jumalan luoma yksilöllinen ihme. Me olemme kaikki erilaisia ja meillä on erilaisia haluja, mutta muistakaa ihmiset, että siitä riippumatta rakastakaa toisianne ja älkää antako vihan viedä elämäänne.          *kuvat googlesta